Kesällä 1992 Venäjän presidentin arkistoista pulpahti päivänvaloon sensaatiomaista materiaalia: neljä Nikolai Buharinin käsikirjoitusta, joukossa yksi filosofinen, joitten olemassaolosta ei yli 50 vuoteen oltu tiedetty mitään. "Stalinismin marttyyriksi nro 1" kutsuttu bolshevikkijohtaja oli vangittu 28. helmikuuta 1937, ja niiden kahdentoista kuukauden aikana jotka hän vietti Lubjankassa ennen astumistaan teloituskomppanian eteen, ehti hän kirjoittaa sellissään peräti neljä teosta: tutkielman modernista kulttuurista ja sivilisaatiosta, romaanin, runokokoelman ja kaiken huipuksi vielä Filosofskije arabeski -nimisen traktaatin.*
Tuskin on kouriintuntuvampaa osoitusta siitä valtavasta prestiisin menetyksestä, jonka marxismi on kokenut, kuin se että uutinen Buharinin käsikirjoitusten löydöstä ei tänään enää jaksa synnyttää kummoisempia otsikoita. Vielä kymmenen vuotta sitten, jolloin vielä keskusteltiin erilaisista sosialismin malleista, käsikirjoitusten ilmaantuminen olisi varmasti ollut suuri sensaatio. Ruumiillistihan Buharin paremmin kuin kukaan muu ideaa toisenlaisesta sosialismista, huolimatta siitä että hän vuosikymmenien ajan oli Neuvostoliitossa täydellinen epähenkilö, jonka nimeä ei mainittu vahingossakaan. Juuh koska Buharinin muisto kytkettiin antistalinistisen kehitysmahdollisuuden ideaan, olivat Gorbatshov ja hänen lähipiirinsä uudistajat kiinnostuneita Buharinista, jonka he lukivat omiinsa.
Buharin "rehabilitoitiin täydellisesti" 1988. Jo siinä vaiheessa etsikkoaika oli kuitenkin kulumassa umpeen, vaikka Gorbatshov vielä jaksoikin itsepäisesti puhua Venäjän jo 1917 tekemästä "sosialistisesta valinnasta", jota ei enää kävisi peruminen. Buhariniin liittyvää kirjallisuutta ehti 80-luvun lopulla ilmestyä jonkin verran,1 mutta sen jälkeen kun viimeistään vuoden 1991 paikkeilla kävi ilmeiseksi, ettei edes gorbatshovilaisella reformikommunismilla - jonka takuumieheksi Buharinia alun perin ajateltiin - ole mitään mahdollisuuksia, hänen nimensä ympärille on taas laskeutunut hiljaisuus.
Buharin oli eräs pääsyytetyistä Moskovan suurissa näytösoikeudenkäynneissä 1936 - 1938, joiden avulla Stalin tuhosi bolshevikkien vanhan kaartin viimeiset edustajat. Buharinista Stalin oli tosin saavuttanut ratkaisevan voiton jo kahdeksan vuotta aikaisemmin, kun ns. uusi talouspolitiikka (NEP) lopetettiin ja puolue kääntyi Stalinin viitoittamalle kovakouraisen teollistamisen ja pakkokollektivisoinnin linjalle. 20-luvun alussa vielä "vasemmistolaisena" esiintynyt Buharin oli tässä vaiheessa jo siirtynyt "oikealle" ja vastusti Stalinin politiikkaa. Buharin leimattiin oppositiomieheksi ja erotettiin 1929 politbyroosta. Hän sai kuitenkin jatkaa keskuskomiteassa. 30-luvulla Buharin johti Neuvosto-Venäjän tiede- ja tutkimuspolitiikan suunnittelua ja antoi myös tässä näytteitä teoreetikon kyvyistään. Esimerkiksi hänen alustuksensa kansainvälisen tieteen historian konferenssissa Lontoossa 1931 herätti suurta mielenkiintoa; siinä esitettyjä ajatuksia tieteen yhteiskunnallisesta roolista on mm. John D. Bernal myöhemmin kehitellyt eteenpäin.
30-luvun puoliväliin mennessä alkoi tulla ilmeiseksi, että Stalinin ajama pakkokollektivisointi oli johtamassa laajamittaiseen katastrofiin maataloudessa. Myös viisivuotissuunnitelman puitteissa toteutettu nopea teollistaminen synnytti vakavia vinoutumia. Bolshevikkipuolueessa alkoi viritä arvostelua, jossa toistuivat jo Buharinin esittämät vanhat argumentit Stalinin politiikkaa vastaan. Otteensa säilyttääkseen Stalinin oli hinnalla millä hyvänsä raivattava tämä "buharinilainen" oppositio pois tieltä. Moskovassa 1936 alkaneet suuret oikeudenkäynnit, joiden pääsyyttäjänä toimi Vyshinski, olivat pelkkää poliittista teatteria, mikä osaltaan selittänee syytteiden täysin absurdin luonteen (Buharinin esim. väitettiin vakoilleen Japanin ja Natsi-Saksan hyväksi, suunnitelleen Neuvostoliiton paloittelua ja Leninin, Gorkin ja Stalinin murhia jne.). "Fasistiseksi shakaaliksi" leimattu Buharin tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Lubjankan vankilassa 13. maaliskuuta 1938.
Amerikkalainen tutkija Stephen Cohen, joka on kirjoittanut tähän mennessä parhaan Buharin-elämäkerran (1973), sai Gorbatshovin lähipiiristä tietää "vankilavihkojen" olemassaolosta jo 1988, jolloin Buharinin leski Anna Larina valtuutti hänet etsimään niitä. Käsikirjoitukset hän sai nähdä kuitenkin vasta kesällä 1992, jolloin aikoinaan niin mahtava Neuvostoliiton kommunistipuolue jo oli ehditty lakkauttaa. Tätä kirjoitettaessa niistä on julkaistu vasta lähes 400-sivuinen omaelämäkerrallinen romaani, jossa Buharin kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan.2 Muita tekstejä valmistellaan painokuntoon eikä niiden ilmestymistä tarvinne kauan odottaa.3
Venäjän akateemisten filosofien ammattijulkaisussa Voprosy Filosofiissa ilmestyi kuitenkin jo kesäkuussa 1993 laajoja otteita Buharinin Filosofisista arabeskeista, kaikkiaan 11 lukua yhteensä 40:stä. Niiden pohjalta voidaan jo muodostaa varsin hyvä kuva teoksesta. Aleksandr Ogurtsov on varustanut nyt julkaistut luvut - noin neljännes kokonaistekstistä - innostuneella johdannolla, jossa vertaa Arabeskeja Gramscin vankilavihkoihin ja muiden tunnettujen totalitarismin uhrien, kuten taloustieteilijä N. D. Kondratjevin tai Aleksandr Solzhenitsynin kirjoituksiin: "Nämä ovat aitoja filosofisia vankilavihkoja; ne on kirjoittanut viisas ihminen, joka pysyi uskollisena marxilaiselle aatteelle jopa marxistien luomissa vankityrmissä".4
Näin voi sanoa, mutta toisaalta on selvää, ettei Buharin laadi vankilassa filosofista teosta vain omaksi lohdutuksekseen. Siinä suhteessa hän eroaa puolentoista vuosituhannen takaisesta kohtalotoveristaan Boethiuksesta, jota hänen tapauksensa muuten tietyissä suhteissa muistuttaa. Kynänjäljestä tunnistaa poliitikon, joka vielä kerran haluaa puolustaa linjaansa. Buharin pyrkii torjumaan ne häneen kohdistetut syytökset, joiden mukaan hän ei ole käsittänyt dialektiikkaa ja siksi myös hänen leninisminsä olisi jotenkin epäilyttävää.
Teos koostuu lyhyistä muutaman sivun mittaisista luvuista, joiden otsikoista voidaan mainita vaikka seuraavat: Ulkomaailman todellisuudesta; Olioista sinänsä ja mahdollisuudesta saada tietoa niistä; Abstraktisesta ja konkreettisesta; Ymmärryksellisestä ajattelusta, dialektisesta ajattelusta ja välittömästä intuitiosta; Käytännöllisestä, teoreettisesta ja esteettisestä tavasta suhtautua maailmaan; Intialaisesta mystiikasta eurooppalaisessa filosofiassa; Mekaanisen materialismin synneistä; Vapaudesta ja välttämättömyydestä; Ajattelun sosiologiasta; Hyvästä; Heselin dialektiikasta, ja Marxin; Dialektiikasta tieteenä ja taiteena; Leninistä filosofina.
Sisältö on siis melko heterogeenista ja vastaa arabeski-nimi kettä. Lukujen teemat liittyvät kuitenkin selvästi Buharinin "myöhäiskaudellaan" 30-luvulla pohtimiin ongelmiin ja syventävät niiden käsittelyä. Ogurtsovin mukaan Buharinin filosofisen käsikirjoituksen ytimen muodostaa "marxilainen käytännön käsite", ja siksi Arabeskeissa esitetyt pohdiskelut ovat samansuuntaisia kuin "20. vuosisadan merkittävimpien marxistien, Gramsdn ja Lukäcsin ajatukset". Kaikki kolme pyrkivät "luomaan yhteiskunnallisen tietoteorian, joka ei vain ylittäisi gnoseologian ja sosiologian välistä eroa, vaan loisi myös olemukseltaan uudenlaisen yhteis-kunnallisen arvioinnin järjestelmän sellaisia klassisia gnoseologisia ongelmia koskeviin kysymyksenasetteluihin ja vastauksiin kuin: miten tiedostamme? mitkä ovat tiedostuksen tiet? mitä on totuus? mitä on hyvä? mitä on vapaus".5
Ogurtsovin arviossa lienee ikävä kyllä hivenen verran Buharin-entusiastin liiallista innostusta, sillä Arabeskien nopeakin selailu paljastaa pian, ettei niiden teoreettista tasoa sentään voi verrata Gramsciin tai Lukácsiin. Buharinin käsikirjoitus on luonteeltaan pikemminkin publisistinen, se vilisee poleemisia sivuiskuja, retorisia kysymyksenasetteluja ja huutomerkkejä. Toisaalta se tietysti on hämmästyttävä saavutus, kun ottaa huomioon millaisissa oloissa teksti on syntynyt. Kohtaamme Buharinissa sivistyneen miehen, joka siteeraa roomalaisia runoilijoita, Goethea ja Heineä alkukielillä, on perehtynyt yhtä hyvin talousteoriaan ja klassiseen filosofiaan kuin kaunokirjallisuuteenkin. Ero Buharinin ja sen kultivoimattoman poliitikkotyypin välillä, jonka edustajia Stalin keräsi ympärilleen (Molotov, Berija, Kaganovitsh) on niin suuri kuin ajatella voi.
Tässä ei ole mahdollisuutta Filosofisten arabeskien kattavaan esittelyyn, joten nostan esiin vain joitakin tekstin keskeisimpiä teemoja. Näistä kiinnostavin liittyy marxilaiseen käytännön käsitteeseen. Nuorta Buharinia - jota toisaalta pidettiin tärkeänä teoreetikkona, laatihan hän mm. tunnetun Kommunismin aapisen P. A. Preobrazhenskin kanssa (1925) -arvosteltiin koko 20-luvun mekaanisesta materialismista (filosofiassa) ja äärivasemmistolaisuudesta (politiikassa). Niinpä ammattiliittoja koskevassa väittelyssä 1921 itse Lenin syytti Buharinia kyvyttömyydestä dialektiseen ajatteluun. Buharin oli yrittänyt ottaa välittävän kannan Trotskin ja Zinovjevin teeseihin ja korostanut, että ammattiliitot ovat sekä "kommunismin koulu" että "tuotannon hallinnollis-tekninen johtokoneisto". Leninin mielestä Buharin menetteli eklektisesti ottaen "palasen Zinovjevilta ja toisen Trotskilta". Buharinilaisen "yhtäältä-toisaalta"-ajattelun sijasta kysymystä ammattiliitoista olisi Leninin mielestä pitänyt tutkia konkreettisesti, sillä dialektisen logiikan mukaan totuus on aina konkreettinen.6
En nyt puutu siihen, miten oikeutettuna Leninin kritiikkiä voi pitää. 7 Tosiasia joka tapauksessa on, että Buharinin "epädialektisuus" oli suorastaan locus communis 20- ja 30-lukujen marxilaisessa keskustelussa. Antonio Gramsci arvosteli Vankilavihkoissan ankarasti Buharinin 1923 julkaisemaa historiallisen materialismin oppikirjaa, jossa hänen mukaansa marxismi jaettiin virheellisesti yhtäältä historian ja politiikan "sosiologiseen" teoriaan, toisaalta filosofiaan.8 Kirjoittaessaan 1937 Lubjankan vankityrmässä Filosofisia arabeskejaan Buharin pyrkii selvästi irti epädialektikon maineestaan, ja voidaan jopa väittää, että vaikka hän el tietenkään ollut tietoinen Gramscin Vankilavihkojen olemassaolosta, hän tässä viimeisessä tekstissään lähenee gramscilaisittain ymmärrettyä "praksis-marxismia". Toisaalta kyseessä on vain läheneminen, sillä täydellistä persäeroa vanhaan hän ei kuitenkaan tee.
Jo heti Arabeskien ensimmäisessä luvussa Buharin hyökkää raivokkaasti solipsisteja vastaan. Näitä hän sättii muun muassa "aineellisesta käytännöstä erilleen temmatuiksi eläviksi ruumiiksi", jotka "saastuttavat ilmaa aivojensa ulosteilla". Solipsism! on "kauhistuttava teoria" ja sen kannattajien puhemies ei ole kukaan muu kuin Mefistofeles, paha henki joka yritti vietellä Faustin.9 Vaikka ottaisikin huomioon bolshevikkien filosofisille väittelyille ominaisen kärkevän kielenkäytön, tuntuu Buharinin poleeminen sävy aivan suhteettomalta. Ogurtsov on sitä mieltä, että näin raivokas arvio solipsismista muuttuu ymmärrettäväksi vasta kun tulkitsee sen analyysiksi yksinäisen despootin psykologiasta. Buharin olisi toisin sanoen halunnut vihjaista Staliniin, joka eristäytyi ympäristöstään. Kun Buharin kirjoittaa, että "solipsisti elää vailla yhteyksiä ystäviinsä, sillä hän on itse kaikki", voidaan lausumaa kyllä soveltaa myös Staliniin, jonka fyysisen ja moraalisen yksinäisyyden jo aikalaiset panivat merkille,10 mutta toistaiseksi Ogurtsovin sinänsä kiinnostava tulkinta täytyy vahvemman näytön puutteessa jättää avoimeksi.11
Buharin toteaa, että jopa Plehanovin luokkaa oleva teoreetikko oli avuton solipsistien argumentaation edessä ja kykeni pelastautumaan vain salto vitalen avulla: ulkomaailman olemassaoloon ei voi kuin uskoa.12 Tosiasiassa kuitenkin koko solipsismin syntyyn johtanut problematiikka on lähtöisin väärästä kysymyksenasettelusta. On lähdetty - machilaisten ja muiden empiriokriitikkojen tavoin - siitä, että "vain aistimukseni ovat minulle annettuja". Buharinin mielestä on virheellistä olettaa puhtaiden aistimuksien sellaisenaan muodostavan tiedostuksen lähtökohdan: todellisuudessa niihin liittyy aina tietty määrä käsitteellisyyttä, ja niinpä aistimukset ovat jo "valmisteita, eivät raaka-ainetta".13 Aistimukset liittyvät käsitteisiin, jotka puolestaan ovat sosiaalisia tuotteita, ja näin "jokaisen ajattelun aktin, jokaisen puheaktin edellytyksenä on 'me'; ne kiistävät isoloidun ja yksittäisen 'minän'".14 Ajattelu on yhteiskunnallinen tuote, tarkemmin sanoen "käytännön jatketta".15 Eräässä toisessa Arabeskien kohdassa Buharin ylistää Marxia siitä, että tämä oli Feuerbach-teeseissään introdusoinut käytännön kategorian tietoteorian keskiöön, minkä seurauksena filosofian historiassa on alkanut aivan uusi aikakausi.16
Niin kuin näkyy, Buharin toistaa Arabeskeissa saman teesin, jonka hän esitti jo 1931 Lontoon tiedehistorian kongressissa: "Praktisesti - ja siis myös gnoseologisesti - ulkomaailma on 'annettu' yhteiskunnallisen, historiallisesti kehittyvän ihmisen aktiivisen vaikutuksen kohteena [...] Subjektin ja objektin väliset suhteet ovat muotoutuneet historiallisesti [...] Kysymys ulkomaailman olemisesta on ehdottoman tarpeeton, koska vastaus on jo olemassa, sillä ulkomaailma on 'annettu' samalla tavalla kuin itse käytäntö on 'annettu' [...] Käytäntö on todellista murtautumista todellisuuteen, astumista ulos subjektin puitteista".17
Toisaalta tämä mekanistisen materialismin ja solipsismin umpikujat välttävä "praksis-marxismi" (itse termiä hän ei tietenkään käytä) on Buharinin mukaan samaa kuin "ajattelun sosiologia": "Robinsonadit, ts. Isoloidut 'Minät' kelpaavat yhtä vähän filosofian subjekteiksi kuin ne ovat käypiä teoreettisen taloustieteenkään piirissä. Marxismi karkotttaa ne kummaltakin alueelta. Näin ollen ajattelun sosiolosia on prolegomena kaikkeen todelliseen filosofiaan".18 Viittaus Kantin Prolegomena-teokseen osoittaa, että Buharin katsot käytännön (praksiksen) kategorian merkinneen vähintään Kantin "kopernikaaniseen käänteeseen" verrattavaa mullistusta filosofiassa - myös ja ennen kaikkea tietoteoriassa.
Verrattuna Gramscin edellä kritisoimaan kantaan, jossa Buharin vielä oli erottanut "sosiologian" ja varsinaisen filosofian toisistaan, merkitsee Arabeskeissa muotoiltu "ajattelun sosiologian" positio selvää edistysaskelta - ja nimenomaan "gramscl laisen" praksis-marxismin suuntaan. Toisaalta Buharin ei vieläkään myönnä sitä, että filosofia on oma argumentaatiolajinsa, vaan alistaa sen yleiselle yhteiskuntateorialle.
Antonio Gramsci toivoi, että marxismi (josta hän säännöllisesti käyttää kiertoilmaisua filosofia della prassi) johtaisi uuteen "kokonaisvaltaiseen" filosofiaan, missä ylitettäisiin "sekä perinteinen Idealismi että materialismi", nuo "vanhan yhteiskunnan ilmaukset".19 Buharin haluaa mennä vielä pitemmälle. Jo Lontoon-esitelmässään 1931 hän vältti, että sosialismin rakennustyö Neuvostoliitossa merkitsee myös uudenlaisen tieteen syntyä, jossa "hävitetään se teorian ja käytännön suhteellinen erillisyys, joka on ominaista kapitalismille".20 uusi yhteiskunta luo uudet ajattelun muodot ja poistaa filosofian vanhat kiistakysymykset päiväjärjestyksestä. Tolsin sanoen, filosofit eivät ratkaise maailmanarvoitusta kammioissaan istuen - sen ratkaisee Neuvostoliiton syntyi Tätä teemaa Buharin kehittelee Arabeskeissa eteenpäin tavalla, jonka utopismi tuntuu tänään suorastaan päätähuimaavalta.
Teoksen 23. luku käsittelee "tuotantotavan" ja "mieltämistavan" (sposob predstavlenija) välistä suhdetta. Marxilaisena materialistina Buharin katsoo, että aineellisen tuotannon tapa määrää myös ajattelua eli tapaa mieltää maailma. Teorian ja käytännön välinen suhde on tältä pohjalta järjestynyt ihmiskunnan historiassa kolmella tavalla. Alkukommunismissa oli tuotantotapaa vastaavasti vallalla "teorian ja käytännön ykseys", mutta teorian osuus oli lähempänä nollaa. Luokka-yhteiskunnille puolestaan on ominaista teorian ja käytännön välinen kuilu, jonka syynä on ruumiillisen ja henkisen työn erkaneminen toisistaan. Kolmannessa vaiheessa, kommunismissa, teorian ja käytännön ykseys palautuu luokkien häviämisen myötä, mutta "rikastuneena".
Tämä dialektinen triadi ei Buharinin mukaan päde vain teorian ja käytännön välisen suhteen eri historiallisiin muotoihin, vaan muutkin keskeiset käsitteet noudattavat samaa kuviota. Niinpä alkukommunismissa vallitsee analyysin ja synteesin vielä selkiintymätön ykseys, joka luokkayhteiskunnan kehitysvaiheessa muuttuu niiden erillisyydeksi, kumoutuakseen "dialektisesti" kommunismissa uudeksi korkeammantasoiseksi ykseydeksi. Samalla tavoin primitiivisten yhteiskuntien eriytymätön konkreettisuus negeerataan luokkayhteiskunnissa, joita leimaa abstrakti ajattelu, kunnes kommunismissa konkreettinen pääsee taas vallalle kumottuaan dialektisesti abstraktin. Oheinen taulukko21 selventää Buharinin kolmivaiheista "ajatusmuotojen historiaa", joka etenee affirmaatiosta negaatioon ja siitä taas negaation negaatioon.
| Alkukommunismi | Luokkayhteiskunta | Kommunismi |
| Teorian ja käytännön ykseys, teorian osuuden lähentyessä nollaa | Teorian ja käytännön erkaneminen toisistaan | Teorian ja käytännön ykseys rikastuneelta pohjalta |
| Analyysin ja synteesin epäselvä ykseys | Analyysin ja synteesin erillisyys | Analyysin ja synteesin dialektinen ykseys |
| Eriytymättömän konkreettisuuden valtakunta | Abstraktin valtakunta | Dialektisen konkreettisuuden valtakunta |
Perusideana on, että "yleiset ajatusmuodot" muuttuvat kommunismin tuotantosuhteiden myötä periaatteellisesti toisenlaisiksi. "Ideologisen vääristymän" valta-asema katoaa, sillä se pohjautui teorian ja käytännön dualismille, tämä dualismi puolestaan yksityisomistukselle. Kommunistiset tuotantosuhteet synnyttävät sekä "uuden kokonaisvaltaisen ihmisen" että "uuden kokonaisvaltaisen yhteiskunnan" ja näitä vastaavan mieltämistavan - "uuden, todella dialektisen ja materialistisen maailmankatsomuksen".22
Nämä Buharinin kehitelmät tuovat etsimättä mieleen saksalaisen Alfred Sohn-Rethelin aivan yhtä deterministiset teesit ajatusmuotojen historiasta, jotka olivat 1970-luvun marxilaisen keskustelukulttuurin ehkä eksoottisimpia tuotteita. Sohn-Rethel väitti, että ajatus- ja tavaramuodon välillä vallitsee "salainen identiteetti" siten, että tavarantuotannon eri historialliset muodot synnyttäisivät vastaavia ajattelumuotoja. Niinpä ei Sohn-Rethelin mukaan suinkaan ollut sattuma, että joonialaiset luonnonfilosofit ilmaantuivat samoihin aikoihin 600 - 500-luvulla e. Kr. kuin lyötiin ensimmäiset rahat. Raha näet on "vaihtoabstraktio" ja se puolestaan synnytti abstraktin ajattelun filosofian muodossa. Sohn-Rethelin teoriaa voisi ehkä kutsua "hienostuneeksi" vulgaarimaterialismin muodoksi. Sen Akilleen kantapäänä oli, että ajattelu tulkittiin kokonaan objektiivisten yhteiskunnallisten olosuhteiden tuotteeksi, jolloin unohdettiin subjekti - se, joka loppujen lopuksi ajattelee. 23
Sama kritiikki subjektin "unohtamisesta" voidaan kohdistaa toiseenkin 70-luvun objektivistiseen muotiteoriaan, Louis Althusserin procès-sans-sujef -marxismitulkintaan. Mutta itse asiassa näyttää siltä, että sekä Sohn-Rethel että Althusser ovat nyt löytäneet "ajatusmuototeorioilleen" edeltäjän Buharinista. Myös BuharinUla näyttää yhteiskunnallisen tuotannon muuttuminen johtavan aivan mekaanisesti ja ikäänkuin ilman subjektin myötävaikutusta "mieltämistavan" vastaavaan muuttumiseen.
Buharinin utopismin erityinen piirre tulee kuitenkin esiin siinä, että hän väittää ajatusmuotojen maailmanhistoriallisen kehityksen kolmannen, kommunistisen vaiheen jo alkaneen toteutua Neuvostoliitossa. "Miksi uskonto on tajunnan muotona kuoleutunut NLssa? Koska sen sosiaalinen perusta on hävitetty. Miksi dialektisesta materialismista tulee Neuvostoliitossa kaikkien maailmankatsomus, yleinen maailmankatsomus? Koska luokkayhteiskunta hiipuu täällä pois. Koska teoria yhdistyy käytäntöön".24
On vaikea sanoa, uskotko Buharin todella itse omiin sanoihinsa kirjoittaessaan nuo siteeratut lauseet "rautaisena vuonna" 1937 NKVD:n vankilassa. Voidaan kyllä ajatella, että hän asetti tarkoituksella vastakkain kommunistisen utopian ja Stalinin Neuvostoliiton todellisuuden. Buharin joutui terrorin oloissa muutenkin luovimaan ja käyttämään Aisopoksen kieltä. Toisaalta ei pidä unohtaa, että Buharin tiesi Stalinin vielä lukevan hänen muistiinpanojaan. 25 Buharin oli myös solidaarinen itse systeemille, ja ilmeisesti hän piti Stalinin hallintoa jonkinlaisena työtapaturmana, joka ei antanut aihetta epäillä uskoa "sosialistisen kehitystien" periaatteelliseen oikeellisuuteen. Sekin on mahdollista, että hän ei pitänyt aiheellisena valitella liikaa omaa kohtaloaan: utopia tuntui joka tapauksessa olevan toteutumassa ja ihmiskunnan todellinen historia alkamassa, vaikka koneisto välillä kirskuikin sinne vahingossa joutuneesta hiekasta.
Jotta Buharinin Filosofisista arabeskeissa esittämän utopian kuva tulisi täydellisemmäksi, on stalinismi-teeman ohella ilmeisesti tarkasteltava vielä toista muuttujaa, nimittäin fasismia, joka oli Saksassa vallassa vuodesta 1933 lähtien. Yksi Arabeskien keskeisistä teemoista on taistelu fasismin Ideologiaa vastaan. Buharin omistaa kokonaisen luvun sen natsien teesin arvostelulle, että rotu määräisi ajattelun luonteen. Hän kumoaa antisemiittien "argumentit" viittaamalla siihen tavattoman merkittävään panokseen, jonka seemiläiset kansat ovat antaneet maailmankulttuuriin. 26
Vähän ennen pidätystään Buharin ehti vielä käydä Pariisissa, missä hän huhtikuussa 1936 piti laajan puheen 'Nykykulttuurin perustavat ongelmat'.27 Fasismin vastainen kansanrintama oli silloin polttavan ajankohtainen, ja niinpä puheen pääsisältönä olikin fasistisen ja sosialistisen ihmis- sekä kulttuurikäsityksen vertailu. Buharin torjui emigranttifilosofi Nikolai Berdjajevin kannan, jonka mukaan fasismi ja kommunismi olisivat samanlaisia totalitaarisia järjestelmiä. Buharinin mielestä fasismi kritisoi vain näennäisesti elämän mekanisoitumista industrialismin aikakaudella; itse asiassa se luo uusia mekanisoituneita elämän järjestelmiä militarisoidessaan yhteiskuntaa. Sosialismi sitä vastoin pyrkii poistamaan elämän mekanisoitumisen kiihdyttämällä tuotannon mekanisointia niin, että se vapauttaa ihmisen koneen orjuudesta. "Fasismi koneellistaa ihmisen, sosialismi humanisoi koneen", tiivisti Buharinin ajatuskulkunsa. 28
Analysoituaan fasismia Buharin siirtyy tarkastelemaan lähemmin sen vastapainoa, "uuden ihmisen muotoutumista Neuvostoliitossa".29 Kuva on aivan yhtä räikeän utopistinen kuin vuotta myöhemmin Arabeskeissa, Neuvostoliiton suunnitelmatalous luo erilaisten arvojen suuren synteesin: "Kehkeytyy jättiläismäinen monistinen suuntaus, jonka intellektuaalisena ilmauksena on, niin sanoakseni, historiallisen prosessin Logos, liikkeellepanevana ja johtavana voimana taas sosialistinen organiusoitu yhteiskunta [...] Ensimmäistä kertaa historiassa ihminen muotoutuu kaikessa täyteydessään [...] Yksistään sosialistinen sivilisaatio kykenee ratkaisemaan [...] tämän valtavan historiallisen tehtävän".30 Buharinin kuvailemassa sosialismissa toteutetaan vihdoinkin "humanismin idea"; ensimmäistä kertaa historiassa kansan luovuus vapautuu ja kaikki irrationaalinen häviää taloudesta suunnittelun ansiosta. 31
Mikään ei voisi olla kauempana vuoden 1936 neuvostotodellisuudesta, ja Buharinin on täytynyt tietää se. Miksi hän vastoin parempaa tietoaan taritsee pariisilaisille kuulijoilleen paikkansapitämätöntä utopiaa? Yksi mahdollinen vastaus on, että Buharin toimiikin tässä poliitikkona eikä teoreetikkona. Hän käyttää utopiaa poliittisena työkaluna - fasismille on osoitettava positiivinen vaihtoehto, ei pelkkä ihanne vaan jotain kouriintuntuvampaa, jotain joka on jo olemassa. 32 Jälkikäteen on tietysti vaikea paneutua ihmisen asemaan, joka on ollut niin ekstremaalisessa tilanteessa kuin Buharin 30-luvun lopulla ja selvittää hänen motiivejaan. Valehtelusta tai edes kaunistelusta ei silti välttämättä ole kysymys, jos Buharin todella uskoi utopiansa toteutuvan. Neuvostoliiton kehitys Buharinin kuoleman jälkeen osoitti kuitenkin, että siihen investoidut utooppiset odotukset eivät koskaan toteutuneet. Jos on - kuten näyttää - niin, etteivät ne voineetkaan toteutua, niin siinä suhteessa buharinilainen utopia paljastuu Platonin "kauniin valheen" sukulaisilmiöksi, aivan riippumatta siitä mitä Buharin itse ajatteli.
* Alkuperäisen artikkelin ilmestymisen jälkeen tekstissä mainitut Buharinin vankila-ajan käsikirjoitukset on ehditty julkaista kokonaisuudessaan (N.I. Buharin, Tjuremnyje rukopisy, t. 1 - 2, Moskva: AIRO-XX 1996). "Filosofiset arabeskit" ovat osassa 2. Venäjänkielistä editiota on ollut toimittamassa mm. Buharinin leski ja hänen poikansa, ja työ on tehty ilmeisen kovalla kiireellä. Valmisteilla on tiettävästi myös saksankielinen laitos, jonka käännös on tehty suoraan käsikirjoituksesta ja johon on tarkoitus liittää laaja kriittinen aparaatti. Näiltä osin se siis lienee alkuperäisjulkaisua parempi.Tämän laitoksen ("Gefängnishefte") on luvattu ilmestyvän vuodenvaihteessa 2003/2004. Kustantajana on Basisdruck Verlag. (Tekstiin)
1 Eräiden lehtiartikkelien ohella voi mainita mm. Steven Cohenin Buharin-elämäkerran venäjännöksen (1988), J. V. Jemel'janovin publisistisen Zametki o Buharine (Moskva 1989) sekä muutamien Buharinin teosten uusintapainokset esipuheineen (mm. Izbrannyje trudy, Moskva 1988, Etjudy [vuoden 1932 painoksen faksimilelaitos], Moskva 1988). Myöhemmin on Buharin-säätiön kustantamana vielä ilmestynyt valikoima bolshevikkijohtajan artikkeleita ja puheita vuosilta 1923 - 1936 nimellä Revoljutsija i kul'tura, Moskva 1991 (Tekstiin)
2 N. l. Buharin, Vremena, Moskva 1994 (Tekstiin)
3 Hanketta selostaa tarkemmin Steven Cohen artikkelissaan '«Hranit' vetshno». Tjuremnyje rukopisi N. Il. Buharina', lehdessä Svobodnaja mysi' 12/1995, s. 50 ja ed (Tekstiin)
4 A. P. Ogurtsov, 'Neizvestnyj N.l.Buharin', lehdessä Voprosy Filosofii 6/1993, s. 3 ja ed. (Tekstiin)
5 mt., s. 5 (Tekstiin)
6 V. l. Lenin, 'Vielä kerran ammattiliitoista, nykytilanteesta sekä Trotskin ja Buharinin virheistä', Teokset, osa 32, ss.77, 79, 80 (Tekstiin)
7 Voitaisiin ajatella, että totuuden konkreettisuuden ylenmääräinen korostaminen helposti johtaa pragmatismiin ja situaatioista käsin määräytyvään totuusrelativismiin. (Tekstiin)
8 Ks. Antonio Gramsci, 'Note critiche su un tentative di «Saggio popolare di sociologia»', Quaderni der carcere, vol. l, Torino: Einaudi 1964, s. 132 ja ed (Tekstiin)
9 N. l. Buharin, 'Filosofskije arabeski', lehdessä Voprosy filosofi! 6/1993, s. 21 ja ed. (Tekstiin)
10 Huolimatta siitä, että natsien hirmutöitä tutkittaessa on jo kauan kiinnitetty huomiota myös rikoksentekijöiden psykologiaan, vastaavat analyysit loistavat tähän mennessä poissaolollaan stalinismin tutkimuksessa. Myös sinänsä tavattoman laajassa Stalin-kirjallisuudessa on tarkasteltu vain vähän despootin omaa sielunelämää. Kiinnostava poikkeus on perestroikan kaudella suurta huomiota herättänyt Anatoli Rybakovin romaani Arbatin lapset, jossa luonnehdittiin Stalinin psykologiaa hänen sisäisillä, eksistentiaalista yksinäisyyttä heijastavilla monologeillaan. (Tekstiin)
11 Ainakin yhtä hyvä selitys sille raivokkuudelle, millä Buharin hyökkää solipsismia vastaan löytynee hänen halustaan peittää omat aiemmat "machilaiset" sympatiansa. Buharin oli aikanaan 20-luvulla varsin lähellä Proletkultin ideologia A.A.Bogdanovia, joka puolestaan tukeutui Machin teorioihin ja empiriokritisismiin. (Tekstiin)
12 Buharin, mt., ss. 22-23 (Tekstiin)
13 Mt.,s.23 (Tekstiin)
14 Mt.,s.24 (Tekstiin)
15 "Myshlenije [...] jest' udlinenije praktik; mt., s. 25 (Tekstiin)
16 Mt.,s.43 (Tekstiin)
17 N. l. Buharin, Teorija i praktika s totshki zrenija dialektitsheskogo materializma', teoksessa: Etjudy, ss. 42 - 43 (Tekstiin)
18 N. l. Buharin, 'Filosofskije arabeski', mt., s. 54 (Tekstiin)
19 Gramsci, mt., s. 132 (Tekstiin)
20 N. l. Buharin, 'Teorija i praktika...', Etjudy, s. 60 (Tekstiin)
21 Ks. N. l. Buharin, 'Filosofskije arabeski', mt., s. 58 (Tekstiin)
22 Mt., s. 59 (Tekstiin)
23 Sohn-Rethelin teorioihin liittyvään keskusteluun ja 70 - 80-lukujen väittelyjen ilmapiiriin pääsee sisälle esim. Fredrik Langin vielä tänäänkin lukemisen arvoisen kirjan När Thales myntade uttryck (Närpes 1982) kautta. (Tekstiin)
24 N. l. Buharin, 'Filosofskije arabeski', mt., s. 56 (Tekstiin)
25 Kuten Steven Cohen toteaa: "Oli poikkeuksellista, että Buharin sai kirjoittaa sellissä. Lupa - pelisiirto kammottavan epätasa-arvoisessa dialogissa - saattoi olla lähtöisin vain Stalinilta, joka puolestaan oli Buharinin tärkein ja ehkä ainoa lukija" ('«Hranit' vetshno»..., mt., s. 53). (Tekstiin)
26 N. l. Buharin, 'Filosofskije arabeski', mt., s. 60 ja ed. (Tekstiin)
27 Julkaistu tekstikokoelmassa N. l. Buharin, Revoljutsija i kul'tura, s. 288 ja ed (Tekstiin)
28 N. l. Buharin, 'Osnovnyje problemy sovremennoj kul'tury', teoksessa Revoljutsija i kul'tura, s. 293 (Tekstiin)
29 Mt., s. 296 (Tekstiin)
30 Mt., ss. 296 - 297 (Tekstiin)
31 Mt.,s. 305 (Tekstiin)
32 Näin asian näkee myös B. J. Frezinski Revoljutsija i kul'tura -valikoimaan laatimassaan esipuheessa, mt., s. 27: "Ennakoiden lähestyvää fasismin vastaista taistelua Buharin monien muiden antifasistien tavoin kielsi itseltään oikeuden sisäiseen stalinismin kritiikkiin". (Tekstiin)